sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon pimeä puoli: Charles Dickensin Kaksi kaupunkia

 

Tämä oli aikakausista paras ja pahin, se oli viisauden aikaa, se oli hulluuden aikaa, se oli uskon mutta samalla epäilyksen aikakautta, valon ja pimeyden aikaa, se oli toivon kevättä ja epätoivon talvea, ihmisillä oli edessään kaikki eikä mitään, oltiin menossa suoraa päätä taivaaseen ja toisaalta aivan päinvastaiseen suuntaan – lyhyesti sanottuna, aikakausi muistutti siinä määrin nykyistä aikaa, että muutamat sen huomattavimmista auktoriteeteista väittivät, että siinä niin hyvän kuin pahan suhteen saattoi käyttää vain yhtä vertailuastetta.

Näillä värisyttävän juhlavilla ja kammon kaikuisilla sanoilla alkaa Charles Dickensin Kaksi kaupunkia. Voiko tätä kirjaa edes yrittää sanoin kuvata? Yritän kuitenkin.

Olen pitänyt Dickensistä suuresti aiemminkin, mutta Kaksi kaupunkia nosti Dickensin pisteitä silmissäni huimasti ja teos kiisi vauhdilla aivan lempikirjojeni kärkeen. Muuhun Dickensin tuotantoon verrattuna tämä teos, joka englanniksi ilmestyi vuonna 1859 nimellä A Tale of Two Cities, on huomattavan paljon synkkäsävyisempi ja vakavampi.

Kaksi kaupunkia on historiallinen romaani joka kuvaa Ranskan suuren vallankumouksen aikoja Englannin kanaalin molemmin puolin, Pariisissa ja Lontoossa kietoen monen Englannista Pariisiin tulleen henkilön kohtalot Ranskan vallankumouksen pyörteisiin. Ranskan vallankumous riisutaan totaalisesti siitä ylevyyden verhosta, johon monet historian kirjat ovat sen kietoneet. Vallankumous on raaka ja julma. Päitä lentää alas giljotiinin korokkeelta kuin vesipisaroita taivaasta sateella. Vallankumous kuvataan raadollisena lumipalloefektinä, joka vyöryy hallitsemattomasti eteenpäin kerran liikkeelle lähdettyään surmaten tieltä kaikki eteen sattuvat.

Herää kysymys, kenen vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa vaalitaan? Ei ainakaan kaikkien. Herää myös kysymys, olivatko tämä nämä ylevät arvot hintansa väärtejä? Ranskan vallankumous söi monet omat lapsensa, lisäksi monet sellaiset, jotka eivät sitä kannattaneet, mutta eivät olleet tehneet mitään muuta pahaa kuin sattuneet syntymään väärään sukuun.

Tunnen itse pienen omantunnon pistoksen sydämessäni ajatellessani, onko minun kiittäminen niitä giljotiinilta alas lentäneitä päitä tästä hienosta demokratiasta, josta saan nauttia? Toisaalta, jos vallankumous ei olisi puhjennut Ranskassa, olisi se luultavasti puhjennut myöhemmin jossakin muualla. Olisiko se ollut yhtä julma ja kuolemaa kylvävä ja olisiko verenvuodatus ollut joka tapauksessa välttämätöntä, jotta pystyttiin siirtymään ylimystön mahdista koko kansan demokratiaan? Vastaukset näihin kysymyksiin jäävät ikuisiksi arvoituksiksi.

Kaksi kaupunkia ei kuvaa vallankumousta vain yleiseltä tasolta, vaan lähelle tulevien ihmisten kautta, joiden elämää vallankumouksen aikana seurataan. Siispä niille, jotka eivät ole varsinaisesti historiallisesta kuvauksesta kiinnostuneet, kirja tarjoaa joka tapauksessa mielenkiintoisia ja koskettavia ihmiskuvia ja -kohtaloita. Teos yhdistää hienolla tavalla yleisen ja yksityisen.

Kaikkea tätä synkeyttä vastaan nousee kuitenkin myös valo ja toivo paremmasta huomisesta. Teoksen kantavana teeman on pyyteetön ja uhrautuva lähimmäisenrakkaus.  Kaksi kaupunkia antaa esimerkin äärimmäisestä, vilpittömän pyyteettömästä rakkaudesta. Loppu on yhtä aikaa sekä äärimmäisen kaunis että julma. Loppuun päästyäni minun oli melkein mahdotonta lopettaa itkemistä. Mielestäni koskettavin kirja, jonka olen lukenut.

Kirja sai minut myös miettimään aristoteelista katharsiksen käsitettä. Kaksi kaupunkia sai minut kokemaan tällaisen puhdistautumiskokemuksen, jossa sääli ja kauhu viattomien kärsijöiden puolesta saa oman mieleni ja haluni kiinnittymään siihen, mikä on hyvää ja arvokasta elämässä. Tämän kirjan jälkeen haluan oikeasti olla parempi ihminen ja rakastaa kaikkia ihmisiä parhaimman kykyni mukaan!

Tämä alkaa kuulostaa jo melkein liian tunteilevalta ollakseen uskottavaa, mutta teos todella teki minuun syvän vaikutuksen.

Kirjasta kiinnostuneille: Ollakseen Dickensiä, on tämä kirja hyvin lyhyt, kohtuulliset 347 sivua. Siispä niille, jotka ovat pelänneet Dickensiin tarttumista kirjojen järkälemäisen koon vuoksi, voisi tämä teos olla hyvä ensimmäinen kiinnekohta. Ja puolestaan niille, jotka ovat muuten Dickensiä lukeneet, mutta eivät juuri tätä, voin sanoa, että tämä on todella laadukasta Dickensiä ja kannattaa lukea, jos vähänkin arvostaa kirjailijaa. Monet valittavat Dickensin kirjojen olevan kovin raskaslukuisia, mutta Kaksi kaupunkia oli mielestäni erilainen. Hyvin mukaansatempaava kirja, jota oli vaikea laskea käsitä. Luin sen alle viikossa, kun taas esimerkiksi Koleaan taloon minulla aikoinaan vierähti 4-5 kk.

Englanninkielisessä Wikipediassa mainitaan, että Kaksi kaupunkia kuuluu fiktiivisen kirjallisuuden historiassa myydyimpiin kirjoihin maailmalla. Siispä hyvin taattua laatua.

Pieni keskustelunaihe: haluaisin mielelläni kuulla, onko muilla ihmisillä sellaisia kirjakokemuksia, jotka ovat osuneet ja uponneet niin syvälle, että sen jälkeen kokee olevansa uusi, parempi ihminen? Vai olenko minä ainoa, joka näin tunteella heittäytyy mukaan?

P.s.  Löysin kahdesta muustakin blogista jutun Kahdesta kaupungista, joita kannattaa myös käydä kurkkaamassa: Kirjanurkka ja Rakaudesta kirjoihin, jotta kuva kirjasta ei muodostuisi minun kirjoitukseni perusteella aivan yksipuolisen ylistäväksi.

10 kommenttia:

  1. Oih! Ihana teksti. Luin Kolean talon melkein tarkalleen vuosi sitten, ja vaikka sen lukeminen oli tosiaan paikoin hyvin raskasta, olin lopputulokseen todella tyytyväinen ja päätin lukea lisää Dickensiä. Kaksi kaupunkia kiilaa ehdottomasti kärkeen!

    Vaikean kysymyksen heitit. Monet kirjat ovat vaikuttaneet syvästi ja syvälle. Ehkä Markus Nummen Karkkipäivä on sellainen lukukokemus, jonka voin tuohon määritelmään sulavimmin laittaa. Luettuani kirjan olin niin vaikuttunut, ahdistunut ja surullinen, etten aikoihin. Silloin myös päätin, että teen parhaani sen suhteen, ettei minun silmieni alla yksikään lapsi tai nuori jää huomaamatta. Toivottavasti voin sen toteuttaa. Mutta se todella ravisteli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos pidit tekstistäni, Sukeutus ja kiitos keskusteluun osallistumisesta!

      Niin Dickens on minunkin mielestäni jokseenkin raskasta luettavaa, mutta silti niin ihanan palkitseva. Kärsivällisyys kannattaa!

      Hienoa kuulla, että sinullakin on kokemuksia tuollaisista ihmisyyttä parantavista romaaneista. Itse en ole tuota Karkkipäivää lukenut, joten en osaa ottaa kantaa omasta puolestani sen parantaviin vaikutuksiin.

      Poista
  2. Vaikuttava kirja ja hieno bloggaus! Kiitos vinkistä! Sivusin juuri Dickensiä omassa päivityksessäni, koska Dickens on selvästi John Irvingin innoittaja, eikä suotta.En ole lukenut Dickensiltä muuta kuin Oliver Twistin, Pickwik-kerho jälkeenjääneet paperit sekä Joululaulun. Kaikki ovat olleet hyviä. Nyt listalla on Irvingin ansioista David Copperfield ja Loistava tulevaisuus, ja nyt sinun ansiostasi tämä Kaksi kaupunkia. Loistavaa. On Dickensin aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä vinkistä ja kiitos! :) John Irvingiin en ole vielä itse tutustunut, mutta olen kyllä haaveillut tuon bloggaamasi Oman elämänsä sankarin lukemisesta, sillä olen nähnyt siitä vaikuttavan elokuvan. Minullakin on vielä monta hienoa Dickensiä lukematta, ja tämä sai minut entistä vakaammin päättämään, että Dickensin lukemista on jatkettava. Joululomalla olen ehdottomasti päättänyt lukea Joululaulun, josta myös olen nähnyt ihanan elokuvan. Dickensin aika tosiaan! :)

      Poista
  3. Tämä Dickens on vielä lukematta, mutta eiköhän senkin vuoro vielä tule. Joskus minua vähän epäilyttää lukea kovin vanhoja historiallisia romaaneja, kuvittelen, että niissä on vanhentunutta historiantulkintaa tai jotain sellaista. Toisaalta esimerkiksi tällä kirjalla ei ole niin valtavan pitkää ajallista etäisyyttä Ranskan vallankumoukseen. Se on vähän niin kuin nykypäivästä katsottaisiin toista maailmansotaa.

    Tuo aloitus on kyllä komea, ja onhan se yksi niitä kirjallisuudenhistorian kuuluisimpia aloituksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tämän teoksen kohdalla oli hienoa juuri se, että se on melkein aikalaisen kuvaus tapahtumista (no Dickens syntyi vasta 1812). Ehkäpä juuri tämä lähietäisyys kohteeseen sai hänet nostamaan esiin vallankumouksen julmat ja epäinhimilliset puolet, kun tuntuu, että se kuva, mikä esimerkiksi minulla koulun historian oppitunneilla syntyi oli vain vaupauden, veljeyden ja tasa-arvon ylevää korostamista.

      Komea aloitus tosiaan - sai aivan ihoni nousemaan kananlihalle hienoudessaan, kun luin sitä! :)

      Poista
  4. Mä luin Kaksi kaupunkia pahimman klassikkovaiheeni aikana yläasteella ja se oli silloin mun mielestä suunnilleen huonoin kirja ikinä. :D Oliver Twist taas oli pitkään parasta kirjallisuutta ikinä.... En muista, että olenko lukenut Dickensiltä jotain muita kirjoja, mutta pitäisi kyllä ottaa lukupinoon joku niistä!

    VastaaPoista
  5. Hei Velma, kiva kun vierailit blogissani!

    Luulenpa, että aika harva yläkouluikäinen osaa arvostaa Kahden kaupungin hienoutta, sillä sen ymmärtäminen vaatii ehkä enemmän kypsyyttä kuin esim Olver Twistin, joka on nuoren henkilön kasvutarina ja käsittääkseni juuri enemmän alunperin nuorisolle kirjoitettu.

    Kouluaikojen inhokkien lukeminen myöhemmällä iällä voikin tuottaa yllätyksiä. Esim. itse luin lukiossa Gogolin Pietarilaisnovelleja, joissa oli mukana myös "Nenä"-novelli. Mielestäni kaikki novellit oli niin tylsiä että hoh-hoijaa, mutta yliopistossa proosan analyysikurssilla jouduin lukemaan "Nenän" uudelleen ja se oli aivan vallattoman hauska ja upea novelli. Henkinen ja älyllinen kehitys elämän varrella saatta tuottaa aivan erilaisia lukukokemuksia samasta teoksesta eri elämänvaiheissa:D

    VastaaPoista
  6. Kaksi kaupunkia on Dickensin tuotannosta minulle ehdottomasti se ykkönen. Luin sen juuri toisen keran ja kyyneliä vuodatin minäkin.
    Kenen suomennos tuo sinun teoksesi on?
    Minulla oli omaa lukiessani ajatus, että olisin joskus lukenut jonkin toisen käännöksen, jokin mielikuva oli ajatuksissa, jota en löytänyt kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sinäkin olit vaikuttunut Kahdesta kaupungista!

      Valitettavasti en muista, kenen suomennos tuo oli. Nykyään minun on tapana merkitä aina suomentaja ynnä muut perustiedot teoksesta, mutta tämä juttu on blogini alkutaipaleelta, jolloin en ollut vielä niin fiksu. Kirja oli kirjaston, joten en pysty kätevästi tarkistamaan.

      Luulisin, että tästä olisi useampia suomennoksia...

      Poista