perjantai 8. maaliskuuta 2013

Tšehov: Kirsikkatarha

Luin Tšehovin  Kirsikkatarha-näytelmän (tunnetaan paremmin Kirsikkapuistona) toista kertaa elämäni aikana. Muutama vuosi sitten, kun jouduin lukemaan teoksen kaunokirjallisuuden tenttiä varten, en paljoakaan ymmärtänyt teoksesta, saatika ymmärtänyt sen arvoa tai lumoa. Lukukokemus oli täysin mitäänsanomaton ja muistan ihmetelleeni, että häh, miksi ihmeessä tällaista teosta pidetään klassikkona?
 
Olen mitä ilmeisemmin kypsynyt hieman vuosien varrella, sillä tällä kertaa ainakin oivalsin, mistä teoksessa on kyse ja miksi se on klassikon maineen ansainnut. Lukuelämyksenä se ei ollut kuitenkaan aivan huippupäästä, mutta kuitenkin voin sanoa nauttineeni lukukokemuksesta ja löytäneeni teoksen viehättävän, surumielisen nostalgiskaipuisen lumon.
 
Vuonna 1904 ensi-iltansa saanut Kirsikkatarha on Tšehovin viimeisimmäksi jäänyt teos. Nelinäytöksinen näytelmä kertoo aatelisperheestä, joka on palannut vuosien mittaiselta ulkomaanreissulta omalle kotitilalleen, jossa palvelusväki ja muut tuttavat ovat innokkaana odottamassa. Rahat ovat menneet ja perhe on suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Aateliskoti ihanine kirsikkatarhoineen on joutumassa myyntiin. Perheen isä on kuollut jo aiemmin ennen ulkomaille lähtoä ja isän kuolemaa seurasi pojan hukkuminen. Nämä onnettomuudet olivatkin syynä, miksi äiti tyttärineen halusi paeta ulkomaille pois kipeistä muistoista. Perheellä ei siis mene hyvin.
 
Näytelmä onkin kuvaus aateliston rappaeutumisesta ja tuhosta, ja näennäisen hilpeyden takana teos on pohjimmiltaan hyvin surusävyinen. Rivien välistä loistaa kaipaus menneeseen maailmaan, jolloin kaikki oli paremmin ja omalla paikallaan. Maailmasta, jossa oli vielä tilaa kirsikankukkasille.
 
Näytelmä kertoo yhteiskunnallisesta ilmiöstä, joka oli hyvin ajankohtainen teoksen ilmestyminsaikana. Vaiheesta, jolloin aateliston oli annettava tilaa yhä kasvavalle keskiluokalle. Asemaa ei ansaita pelkästään syntyperällä, vaan omalla työnteolla. Kirsikkatarhassa tätä alleviivaa se, että tilan lopulta ostaa eräs perheen tuttu, kauppias, jonka esivanhemmat ovat työskennelleet orjina ja palvelijoina kyseisellä tilalla. Omalla ahkeruudellaan kauppias kuitenkin ikään kuin kohoaa aateliston herraksi ostamalla tilan. Áateliston joutilaisuudella ei enää pääse pitkälle.

Tämä uusi maailma, jossa syntyperä ei enää merkitse niin paljon, ei kuitenkaan ole välttämättä mikään hyvä maailma. Se on kovien arvojen maailma, jossa raha ja kaupallisuus ratkaisevat. Kaunis kirsikkatarha on hakattava matalaksi, jotta tilalle voitaisiin kaavoittaa loma-asuntotontteja, jotka tuottaisivat rahaa. Kauneus kuului menneeseen maailman, sillä uudet, kovat arvot polkevat sen alleen.Teoksen teema on hyvin ajankohtainen tänäkin päivänä.
 
Luin näytelmän kokoelmateoksesta, josta löytyy Kirsikkatarhan lisäksi myös  Tšehovin näytelmät Lokki, Vanja-eno ja Kolme sisarta. Olisi kiva toki tutustua niihinkin, mutta luulen, ettei minulla kaiken kiireen ja suurten lukupinojen keskellä ole aikaa. Kirsikkatarha minun oli jälleen luettava opintojeni vuoksi.
 
 
Anton Tšehov
Lokki, Vanja-eno, Kolme sisarta, Kirsikkatarha
Alkuteokset: Tšaika (1896), Djadja Vanja (1899), Tri sestry (1901), Višnjovyi sad (1904)
Otava
332 s. (Kirsikkatarha 69 s.)
 
 

4 kommenttia:

  1. Minä luin viime kesänä kaikki neljä näytelmää, mutta ne eivät kyllä oikein auenneet minulle. En oikeasti ole kyennyt millään näkemään, että miksi ne ovat saaneet klassikon aseman. Voi olla, että koska luin ne melko peräkkäin, niin sain jonkinlaisen "yliannostuksen" niistä, sillä en viihtynyt niiden parissa kovin hyvin. Ja tunnetusti jos kirjan parissa ei viihdy, niin ei siitä tykkääkkään eikä ehkä osaa suhtautua siihen eri näkökulmasta.Sen kuitenkin muistan, että Kirsikkatarha oli mielestäni paras ja muistan sen juonenkin parhaiten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä toinen kerta toden sanoo, kute minulle? :) Ekalla kerralla en oikeastaan tiennyt mitään koko teoksesta, mutta lukukertojen välissä olin lukenut ja kuullut jotakin siitä, mistä teoksessa oikeastaan on kyse, joten luulen, että se toisaalta myös ehkä auttoi minua hieman näkemään teoksen arvon. Näytelmät ylipäätään ovat ehkä vähän vaikea laji nykylukijoille.

      Poista
  2. Kaikki nuo neljä näytelmää olen lukenut, Vanja-eno ei oikein innostanut enkä muistakaan kauhean hyvin mitä siinä tapahtui, mutta kolme muuta kyllä toimivat minuun, Kolme sisarta on oma suosikkini ja kaikkien aikojen lempikirjojeni joukossa (mutta kyllä, sen tarina on epämääräinen ja henkilöt puhuvat jatkuvasti toistensa ohi, eli puolikkaalla kiinnostuksella siitä ei saa kyllä paljoa irti...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluaisin nimenomaan lukea Kolme sisarta, kun muistan isäni kehuneen sitä niin – jos vain joku kerta ehtisin :) Minulla on jokin hyvin hämärä mielikuva, että olisin joskus lukioaikoina käynyt katsomassa koulun porukan kanssa jossakin teatterissa Vanja-eno -näytelmän, ja minäkään en muista siitä koko tarinasta oikeastaan yhtään mitään. Ei ilmeisesti kovin mieleen painuva :P

      Poista