lauantai 16. marraskuuta 2013

Sontapompelista ja siitä, kuinka oliosta tuli olento

Joskus on kiva viilata pilkkuja, vai mitä ystävät? Takertua yksittäisiin sanoihin ja vääntää ja pohtia niitä joka kulmasta. Lukemisen alla oleva Thomas Mannin Buddenbrookit innosti minut tekemään postauksen muutamasta silmääni pistävästä jutusta. Kunnollinen, hieman tähdellisempiin asioihin keskittyvä postaus Buddenbrookeista luvassa myöhemmin blogissani. Mutta nyt, rakkaat ystävät, viilatkaamme pilkkuja!

Yleensä pilkunviilaus on jonkinlaista kritisointia (jollaista olen itse aiemmin esimerkiksi harrastanut postauksessani "Oletkos kuullut pisimuurahaisista? Pilkunviilaajan näkemys Muumipapan ja meren suomennoksesta"). Tällä kertaa ajattelin keskittyä kuitenkin erään sanan suorastaan riemastuttavaan suomennokseen sekä etymologiseen pohdintaan olio- ja olento-sanojen suhteesta.

Ette kuulkaas arvaa, millaiseen hurmostilaan sana sontapompeli saattoi minut! Se on sana, joka kaatoi Tony Buddenbrookin avioliiton. Hirmuinen sana, joka oli lähtöisin Tonyn aviomiehen huulilta ja jota miehensä pettämisestä kiinni saanut Tony ei pitkiin aikoihin tohtinut toistaa, sillä niin hirmuinen se oli. Mutta viimein, tuo hirmuinen sana, josta on tehty jo aiemmin kova hälinä ja jonka kamaluutta Tony on alleviivannut, tulee ilmi yhtä aikaa sekä Tonyn läheisille että lukijalle:

Myöhemmin, jollakin ikuisesti selittämättömällä tavalla saivat perheen jäsenet tietää sen "sanan", sen hirmuisen sanan, jonka herra Permaneder oli antanut luiskahtaa suustaan tuona kohtalokkaana yönä. Miten se kuului? – "Mene helvettiin, sontapompeli!"

Näin päättyi Tony Buddenbrookin toinen avioliitto.

Tämä kohta sai minut repeämään äänekkääseen nauruun, joka vaihtui kutkuttavaksi kikatukseksi, josta ei meinannut tulla loppua. Ihailen kääntäjän luovuutta sontapompelin suomennoksessa. Oletan, että luovuutta tässä on saanut käyttää, sillä saksaakin osaamattomana tiedän, että sontapompelille tuskin löytyy alkukielestä suoraa käännösvastinetta. En myöskään tiedä, mikä tuo sontapompeli on ollut alkukielessä, mutta se ei ole olennaista tässä pilkunviilaajan ylistysvirrestä koskien sanan loistavuutta. Sana nimittäin sopii mielestäni kuin pompeli sontaan tuossa kontekstissa! 

Sana on hyvin huvittavan kuuloinen, mikä korostaa kohdan satiirista hauskuutta. Suomennoksen osuvuutta korostaa se, että Tonyn ja hänen aviomiehensä suurimpana luonteen erona on ollut se, että edellinen on saanut hienostuneen kasvatuksen ja käyttää sanoja valikoiden ja hienosti, jälkimmäinen on puolestaan karkeakäytöksinen ja -sanainen, kasvanut täysin erilaisessa ympäristössä kuin Tony. Niinpä tähän sontapompeliin tiivistyy satiirisella tavalla koko herra Permanederin luonne ja kasvatus. Se on sana, jonka voisi olettaa livahtavan juuri hänen kaltaisensa ihmisen huulilta, mutta ei ikinä hänen vaimonsa kaltaisen huulilta. Siksi sana onkin niin suuri järkytyksen aihe Tonylle. Sanalla ja sen luomalla reaktiolla nauretaan paitsi herra Permanederin korostuneelle hienostumattomuudelle, myös Tonyn korostetulle hienostuneisuudelle.

Luulen, että aion ottaa sontapompelin käyttöön omaan sanavarastooni!

Mutta se sonnasta ja pompeleista, siirtykäämme nyt olioihin ja olentoihin

Joskus alkusyksystä lukiessani ääneen L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuosia isälleni kiinnittyi huomioni sanaan olio sellaisessa kontekstissa, jossa olisi mielestäni ehdottomasti pitänyt olla sana olento. Muistan keskustelleeni asiasta isänikin kanssa, joka oli kanssani yhtä mieltä siitä, että siinä pitäisi lukea olento eikä olio. En nyt harmikseni pysty löytämään tuota kohtaa kirjasta. Sana viittasi ihmiseen (muistaakseni Annaan?), ei kuitenkaan halventavassa merkityksessä, vaan täysin kunnioittavassa. Oliosta minulle tulee mieleen pienet, vihreät ja limaiset ulkoavaruudesta saapuneet avaruusoliot tai jotkin muut kummajaiset. Jokin, jota on ehkä joko vaikea määritellä tai jokin, joka on vastenmielistä.(Toki sana on tuttu minulle filosofisena terminä, mutta se on täysin eri asia.) Olio ei mielestäni voi missään nimessä olla ihminen, paitsi ehkä todella halventavassa  (tai filosofisessa) merkityksessä.

Ajattelin, että olikohan tuo pieni suomennoskömmähdys, mutta nyt Buddenbrookeja lukiessani huomioni kiinnittyi täysin samankaltaiseen olio-sanan käyttöön:

Tuo rakastettava olio [lastenhoitajatar] luki heille Katerlieschenistä, joka lähti maailmalle oppiakseen pelkäämään, Rumpelstilzchenistä, Rapunzelista ja Sammakkokuninkaasta – syvällä, kärsivällisellä äänellä, puoleksi suljetuin silmin (– –).

Lukemani, omasta hyllystäni löytynyt Buddenbrookit-painos on vanha Siiri Siegbergin  vuonna 1925 tekemä käännös. Oma Annan nuoruusvuoteni on Hilja Vesalan vuonna 1920 tekemän suomennoksen vuonna 1961 uudistettu ja tarkistettu laitos.  Molemmat ovat siis aika vanhoja suomennoksia, ja päädyin tämän perusteella tekemään etymologisen päätelmän, että olio-sanan merkityksen on täytynyt varmasti muuttua vuosien varrella.

Itse asiassa kuitenkin Kielitoimiston sanakirjan (2004) mukaan olio- ja olento-sanojen merkitykset ovat ainakin jossain määrin kuitenkin päällekkäin menevät:
olio3
1. olento, luontokappale, otus. Merkillinen olioElolliset oliotIhmeolio.
2. fil. olemassa oleva yhtenäinen kokonaisuus.
3. atk tietojen ja niitä käsittelevien toimintojen kokonaisuus

olento1*J ihmisestä t. eläimestä vars. elollisena oliona; ihmis- t. eläinhahmoisesta kuvitteellisesta oliosta. Ihmiset ja muut elolliset olennotEi näkynytainoatakaan elävää olentoaNainentuo arvoituksellinen olentoAaveet ja muut yliluonnolliset olennotSatu-henki-avaruusolento.

Tämä ei kuitenkaan horjuttanut täysin tulkintaani siitä, että olio ei ole sopiva sana esille tuomiini kohtiin. On varmasti konteksteja, joissa molemmat sanat ovat käypiä sanoja, mutta tietysti niillä voi olla sävyeroja. Mutta mielestäni Vihervaaran Anna ei ole olio sen paremmin kuin Buddenbrookien lastenhoitajakaan!

Tästä pienestä esimerkistä huomaa, että  vanhojen klassikkoteosten yhä uudesti tehtävät uudistetut suomennokset eivät ole mikään turha juttu. Maailma muuttuu, kieli muuttuu ja niin on myös käännösten muututtava. Sen, joka lukee vanhoja käännöksiä, olisi hyvä pitää mielessään, että jos kohtaa jonkin omituisen sanaolion, ei välttämättä kannata heti suu vaahdossa syyttää kääntäjää taitamattomuudesta. Olio ei välttämättä ollut olio puolivuosisataa sitten.

Oletteko kohdannut "sontapompeleita" tai "olioita" lukemissanne kirjoissa? Entä mitä mieltä olette olio- vs. olento-sanojen herättämistä konnotaatioista?