keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kirjallisia elokuvia: vaimoista, tyttäristä ja pikku naisista klooneihin ja kotiopettajattariin


Viime kuussa tulin katsoneeksi monta elokuvaa, jotka perustuvat kirjoihin. Ajattelin, että olisi kiva kirjoittaa näistä lyhyesti tänne blogiinkin. Elokuvien katsomiesta on tovi, joten yksityiskohtaista selostusta en osaakaan enää antaa. Kaikki elokuvat olivat kirjastosta ja olen palauttanut ne jo aikoja sitten (jota ennen kuitenkin muistin onneksi napata kuvan!), joten en nyt laita yksityiskohtaisia tietoja elokuvista. 


Vaimoja ja tyttäriä (1999)


Elizabeth Gaskellin romaanin perustuva elokuva (tai oikeastaan mini tv-sarja) oli ihanaa katsottavaa. 1800-luvun henkeä, romanttisia juonia ja ihmissuhdedraamaa. Näistä on täydellinen elokuvakokemus tehty. Olen nähnyt tämän joskus joitakin vuosia aiemminkin, kun se (muistaakseni) tuli Yleltä. Ihastuin silloin ja ihastuin nyt. Tämä on itse asiassa ainoa näistä, jonka pohjalla olevaa kirjaa en ole lukenut. Siksi en osaa juurikaan sanoa mitään siitä, kuinka hyvin alkuperäisen teoksen henki toteutui tässä.

Koska veikkaan, että Vaimoja ja tyttäriä on näistä yleisestikin ottaen vähiten tunnetuin tarina, pieni selostus juonesta: Päähenkilönä on  Molly Gibson, stereotyyppinen 1800-luvun "kunnon tyttö". Hänen äitinsä on kuollut ja hän asuu yhdessä leski-isänsa kanssa. Velvollisuuden tunnosta tytärtään kohtaan monien kahdestaan vietettyjen vuosien jälkeen isä saa yllättäen päähänsä, että hänen onkin hankittava vaimo, jotta tyttärellä olisi äitihahmo. Hän menee naimisiin erään leskirouvan kanssa, mutta velvollisuudentunnosta solmittu avioliitto ei ole järin onnellinen ja äitipuoli on varsinainen ärsytys. Molly itse on kaikkea muuta kuin innoissaan isänsä avioliitosta ja uudesta äitipuolestaan. Onneksi äitipuolella on kuitenkin Mollyn ikäinen tytär Cynthia, ja sisarpuolista tulee hyvät ystävät. Cynthia – mukavuudestaan huolimatta – ei ole lainkaan niin "kunnollinen" kuin vakavamielinen ja muista ihmisistä välittävä ja huolehtiva Molly. Suurena punaisena lankana juonessa kulkee toisaalta jännite kasvatusäidin ja Mollyn välillä, toisaalta, ja vielä suurempana lankana Mollyn ja Cynthian seikkailut avioliittomarkkinoilla (kuinkas muutenkaan!).


Pikku naisia (1978)

Kaksiosainen elokuva kertoo ihastuttavien pikku naisten tarinan (Pikku naisia I ja Pikku naisia II). Tämä elokuva oli hyvin erilainen kuin Winona Ryderin tähdittämä 90-luvulla tehty Pikku naisia, joka oli tätä ennen minulle ainoa (ja myös se "oikea") valkokankaan Pikku naisia. Tämä vuonna 1978 tehty elokuva totta puhuen näyttää ja kuulostaa aika 70-lukulaiselta – sekä hyvässä että pahassa (mutta enemmän siinä jälkimmäisessä). 

Pahiten 70-luvusta kärsi minusta ehkä puvustus, joka ei näyttänyt minusta siltä oikealta. Liikaa vaaleaa ja pastellia, ja jotenkin puvustuksesta (vaikka en ole mikään asiantuntija asiassa) välittyi hieman halpa vaikutelma. Toinen asia, mihin oli vaikea tottua, oli näyttelijöiden suurieleinen ja melodramaattinen näyttelytapa, johon kuului myös erittäin voimakas ja kimakka äänenkäyttö. Näistä 70-luvun pikku naisista sai aikamoisen äänekkään ja meluisan kuvan, mikä soti ainakin omassa päässäni kirjan perusteella syntynyttä mielikuvaa Marchin perheen neljästä, rauhallisesta ja hyvätapaisesta pikku enkelistä. 

Selvittyäni kuitenkin pienen pienestä yllämainittujen seikkojen aiheuttamasta alkujärkytyksestä, elokuva imi mukaansa ja heittäydyin silmilläni ja sielullani tarinan ja elokuvan vietäväksi. Ja olivathan ne puvutkin todella ihania, vaikka ei juuri sellaisia kuin mielestäni pitäisi! Kaiken kaikkiaan kokemus oli ihana ja jäi huomattavasti enemmän plussan kuin miinuksen puolelle!



Ole luonani aina (2010)

Kazuo Ishiguron Ole luonani aina -romaaniin perustuva klooneista kertova elokuva on mielestäni erinomainen ja siinä on säilynyt hienosti kirjan tunnelma ja henki; melankolia, surumielisyys, kasvava ahdistus, salatut asiat ja puolitotuudet.  Kerrassaan hieno elokuva. Koskettava. Juuri muuta minulla ei ole tästä sanottavaa. 

Jane Eyre (2011)

Yllättäen tämä minun mielestäni maailman toiseksi parhaaseen kirjaan Kotiopettajattaren romaaniin perustuva elokuva oli minusta näistä elokuvista huonoin. Ei, ei ja vielä kerran ei. En tykännyt yhtään; elokuva oli suorastaan ikävystyttävä. Jane ei näyttänyt ollenkaan siltä kuin pitää, ei myöskään Mr. Rochester. Oikeastaan mikään ei näyttänyt siltä kuin pitää, eikä mikään ollut niin kuin pitää. 

Elokuvan julistaminen huonoksi on ehkä vähän rohkeaa. Itse asiassa elokuva näyttää siltä, että luulisin monien kriitikoiden ja muiden alan fiksujen arvostavan elokuvaa. Itse en kuitenkaan syttynyt. Yksi asia, mikä minua harmitti, oli kirjan kronologian pistäminen uuteen järjestykseen: elokuva alkaa kohdasta, jossa Jane Eyre on paennut Thorfield Hallista ja vaeltelee yksinään  keskeltä nummia etsien paikkaa, johon asettua. Varinainen tarina alkaa myöhemmin flashbackinä. 

Elokuva oli visuaalisesti ottaen hyvin karu (jonkun mielestä ehkä taiteellinen), ja siinä oli yleisesti ottaen mielestäni liian melankolinen tunnelma. Pääosan näyttelijä oli todella ilmeetön (luultavasti ihan tarkoituksella), mutta en itse pysty eläytymään täysin ilmeettömiin kasvoihin. En nähnyt myöskään sitä suurta kipinää elokuvan Jane Eyren ja Mr. Rochesterin välillä. 

Luulen, että vahvaan negatiivisen asennoitumiseeni vaikuttaa paljon se, että olen katsonut useita kertoja Ylenkin kanavilta useaan otteeseen tulleen BBC:n minisarjan, joka on mielestäni maailman ihanin ja edustaa minulle sitä oikeaa Jane Eyreä. Tämä oli todella erilainen, enkä kerta kaikkiaan lämmennyt. 




8 kommenttia:

  1. Vaimoja ja tyttäriä on niin ihana (ja toki Pikku naisia myös)! Minäkään en ole lukenut kirjaa, vaikka alkuteos Wifes and Daughters löytyy kirjahyllystäni. Muistelen jostain lukeneeni, että kirjassa on avoin / avoimempi loppu kuin sarjassa, kenties siksi, että romaani jäi kirjailijalta vähän kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa löytää toinen Vaimoja ja tyttäriä -fani! <3 Minulla on ollut mielessä vielä joskus tämä lukea, toivottavasti ei jää vain aikomukseksi! Ja enpä tiennytkään, että kirja on jäänyt kirjailijalta vähän kesken!

      Poista
  2. Vaimoja ja tyttäriä minisarjan olen joskus tv:stä katsonut ja pidin paljon. Kotiopettajattaren romaani -versio, josta kirjoitat on samoin tuttu ja taitaa olla se, josta ajattelin, että ompa kovasti oikaistu - enkä pitänyt. Pikku naisia on sekin filmattu moneen kertaa ja tässä taannoin katsoin tv:stä vanhan elokuvan, jossa oli muun muassa Margaret O'Brien bethinä ja Elisabeth Taylor Amyna ja pidin paljon. Winona Ryderin tähdittämänä uudempi versio on sekin hyvä ja noudattaa hienosti kirjan tarinaa.
    JOskus 70-luvulla tuli englantilainen tv-sarja pikku naisista, jossa tyttöjä esitti aikuisnäyttelijät. Ajattelin ensin onko tämä sinun näytteesi siitä, mutta ei taida olla, videokohtaus näyttää aivan oudolta ja vieraalta minulle ja vieraalta itse kirjallekin se näyttää. Eikä JO näytä yhtään Jolta eikä Meg Megiltä. Parempiakin filmatisointeja todella löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista kuulla, ettet sinäkään pitänyt tästä Kotiopettajattaren romaani -versiosta. Ajattelin, että olin ihan turhan niuho elokuvaa kohtaan.

      Muistankin tuon, että ihan jokin aika sitten tuli tv:stä Yle Teemalta Pikku naisia, jossa oli Elisabeth Taylor. En valitettavasti nähnyt sitä, koska tajusin sen vasta illalla, että moinen helmi oli tullut vähän aikaa sitten tv:stä, ja minua harmitti ihan hirveästi! (Tosin meillä ei edes ole tv:tä, mutta arvelisin, että sen olisi nähnyt Areenasta suorana lähetyksenä.) Itse asiassa sen innostamana etsinkin tämän Pikku naisia -elokuvan käsiini. En löytänyt sitä Taylorin tähdittämää elokuvaa lainkaan kirjastotietokannastamme, joten tyydyin lainaamaan tämän.

      Olisi kiva nähdä Pikku naisista mahdollisiman monta eri versiota! Se Winona Ryderin tähdittämä elokuva tosiaan on todella hyvä, mutta uskoisin muitakin hyviä löytyvän!

      Poista
  3. Saman suuntaisia ajatuksia minullakin on Kotiopettajattaren romaanista. Olen nähnyt siitä kolme eri versiota, ja tuo esittelemäsi oli sanalla sanoen epäonnistunut. Sitä katsoessa tuskastelin, kun ei tunnelma ollut välittynyt ja se oli tylsä, kuten kirjoitit. 30-40 - luvun versio oli jo ihan hyvä, mutta minullekkin ainoa oikea versio on tuo neljän osan minisarja. Aluksi en sille lämmennyt, mutta nyt kun olen nähnyt sen pariin kertaan, en voi todeta muuta kuin, että se oli onnistunut. Toisaalta voi myös ajatella, että neljään tuntiin saa kerrottua paljon enemmän kuin noin puoleentoista ja sekin oli yksi syy sarjan onnistuneisuudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lukumato kommentistasi! Mielenkiintoisa kuulla vielä toiseltakin lukijaltani, ettei lämmennyt tuolle Kotiopettajattaren romaani -filmatisoinnille. Ajattelin, että minussa on vikaa, kun en tykännyt siitä :P Olisipa kiva nähdä se 30-40-luvun versio, taidankin heti mennä katsomaan kirjaston tietokannasta, löytyykö sitä sieltä. Minusta BBC:n minisarja on aivan loistava. Jane on juuri sellainen kuin olla pitää, Mr. Rochester niin hurmaava ja kemia heidän välillään toimii mielestäni loistavasti! Usein kirjoista tehdyt minisarjat on kyllä parempia kuin varsinaiset elokuvat, sillä elokuvien rajallisen pituuden vuoksi on usein pakko pistää mutkat aika suoriksi ja paljon tärkeää jää pois.

      Poista
  4. Tuli vielä mieleen, että kyseinen versio löytyy englanniksi youtubesta. Osoite on https://www.youtube.com/watch?v=GHg57oZi8xE. Tuolta löytyy myös useita muita versioita. Mikäli kielitaitoni riittäisi ilman kunnon tekstityksiä voisi olla kiinnostavaa katsoa, mutta ehkä näistä on iloa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jess, hei kiitos vinkistä! Katsonkin sen tuolta varmaan joku kerta! :)

      Poista