sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Hupaisa, mutta koskettava teos: Backmanin En man som heter Ove (Mies, joka rakasti järjestystä)

Ove on 59-vuotias suuri periaatteen ja tuttujen ja turvallisten rutiinien mies. Joka aamu hän herää tismalleen varttia vaille kuusi (ilman herätyskelloa - sellaista kapinetta hän ei ole ikinä edes omistanut) ja nousee ylös saman tien. Hän laittaa kahvin tippumaan ja lähtee joka aamuiselle korttelintarkastuskierrokselleen tarkistaakseen, ettei yön aikana ole tapahtunut murtoja. Ei sillä, että heidän korttelissaan ikinä tapahtuisi murtoja, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Hän valvoo silmä kovana, että taloyhtiössä noudatetaan kaikkia asianmukaisia sääntöjä eikä varsinkaan ajeta autolla pihaan, sillä se on kiellettyä. Hän on sellainen kranttu, pikkutarkka, nalkuttava ja enemmän sääntöjä kuin ihmisiä rakastava mies, jollaista kukaan ensi ajattelemalla haluaisi ystäväkseen. Kaikkien normaalien ihmisten mielestä varmasti raivostuttavin ja ärsyttävin tyyppi, mitä olla saattaa.

Ove on menettänyt hiljattain vaimonsa Sonjan ja jäänyt leskeksi. Kaiken kukkuraksi hän sai jokin aika vaimon kuoleman jälkeen potkut töistään jonkun nuoren ihmisen vallatessa hänen työnsä. Ove kokee jääneensä täysin tarpeettomaksi ja hyödyttömäksi ihmiseksi, jolla ei ole enää mitään virkaa tässä elämässä. Siksi hän haluaisi vain ottaa nirrin pois itseltään ja siirtyä ajasta ikuisuuteen seuraten rakkaan vaimonsa jälkiä. Mutta helpommin sanottu kuin tehty. Naapurit kun eivät anna Ovelle hetken rauhaa, vaan häiritsevät Ovea solkenaan pyytäen häneltä palvelusta ja apua siinä sun tässä asiassa. Aina, kun Ove on aikeissa kuolla, koputtaa joku oveen tai tapahtuu jokin muu äkillinen äksidentti. Yritä nyt siinä sitten kuolla.


Mies vailla järjestystä
oli lukupiirikirja, josta yllättäen kaikki me tykkäsimme (siitä huolimatta, että parilla piiriläisellä se jäi kesken silkasta inhimillisestä ajanpuutteesta johtuen). Alkukielinen teos En man som heter Ove sattui löytymään kevään Hulluilta päiviltä, ja päätin sitten ostaa sen ja lukea kirjan ruotsiksi. Oli virkistävää lukea pitkästä aikaa ruotsiksi kokonainen romaani. Kesti kyllä hetken aikaa, ennen kuin pääsin irti ruotsinopettajan ylianalyyttisestä lukutavasta, joka johti minut kummastelemaan "väärän" deklinaation mukaan taivutettuja substantiiveja sekä sanajärjestyksiä, jotka pistivät ruotsin sanajärjestyssäännöt uuteen uskoon.

Odotin teoksen olevan hilpeän hupaisaa ja kevyttä viihdettä, joka vain naurattaisi ja nostattaisi hymyn huulille. Siinä suhteessa en kuitenkaan kohdannut odotuksiani, vaan lukukokemus oli hyvin erilainen kuin kuvittelin. En man som heter Ove on viihteellinen, jopa hauskakin teos, joka onnistui kirvoittamaan minulta monet naurut, mutta ennen kaikkea kuvaisin lukukokemusta koskettavaksi. Kirjan huumori ei ole ihan keveimmästä päästä, vaan itsemurhan mustaa. Kieli on välillä roisia, sillä kirosanat lentelevät Oven huulilta tämän tästä, mutta vihaisessa Ovessa on myös toinen, herkkä puoli, jota kirja kuvaa onnistuneesti.

Sillä Ove ei ole lukijalle vain hassu, kummallinen, ärtyisä ja kranttu ukko, jonka elämäntehtävä on valittaminen, vaikka siltä hän ensi kohtaamisella vaikuttaa. Backman luo Ovelle tarinan, tekee hänen persoonansa ymmärrettäväksi. Takaumat kuljettavat lukijan Oven ankaraan ja karuun lapsuuteen, varhaiseen orvoksi jäämiseen. Ennen kaikkea se kuljettaa lukijan Oven nuoruuteen, siihen kun hän tapaa Sonjan ja siihen, kun Ove, joka oli mies pelkkää mustaa ja valkoista, löytää Sonjan, joka on kaikki hänen värinsä. Ove, joka oli ensin mielestäni maailman ärsyttävin ukko, tulikin silmissäni hirmuisen sympaattiseksi hahmoksi.

En man som heter Ove -romaanin viehätys perustuu mielestäni siihen kontrastiin, jonka se päähenkilönsä luonteesta piirtää. Ja tietysti myös koomiseen huumoriin sekä siihen pisteliääseen, mutta myös lempeän ymmärtävään kertojaääneen, jolla tämä kuva Oven persoonasta piirretään. Pinnalla on ärtyisän, pikkutarkan ihmisvihaajamiehen kuva, mutta syvällä on oikeudenmukaisuuttaa rakastava mies, jolle "rätt ska vara rätt" ja jonka luonteen kauneutta ei moni muu kuin hänen vaimonsa pääse huomaamaan.

Kerronnan nykytaso on lähinnä se puoli, joka naurattaa, myös takaumien kautta luotu Oven elämäntarina luo teokseen syvyyttä ja saa herkitstymään kyyneliin. Minulle teos oli ennen kaikkea rakkaustarina Ovesta ja Sonjasta, vaikka en sanoisi, että yleisesti ottaen kirjassa olisi pohjimmiltaan siitä kyse.

Oven ja Sonjan tarinassa viehättää kuitenkin tarina epätodennäköisestä parista, josta ulkopuoliset eivät ymmärrä, miksi he ovat päätyneet yhteen ja jotka monessa suhteessa ovat kuin yö ja päivä. (Lähinnä Sonjan kaverit eivät ymmärrä, miksi tämä mokoman miehen huoli.) Silti he hellästi rakastavat toisiaan ja pysyvät yhdessä kunnes kuolema erottaa. Oven ja Sonja tarina tuntui myös henkilökohtaiselta, sillä pystyin kuvittelemaan itseni helposti Sonjaksi: hän on opettaja, joka rakastaa kirjoja! Lisäksi Sonjan tavoin kykenin näkemään Oven sisällä piilevän hyvyyden ja sympaattsiuuden, vaikka hän on kaikkea muuta kuin sellainen charmantti ja komea, loistavilla seuramiehen taidoilla varustettu unelmamies, jollaisia romanttinen kirjallisuus tarjoaa yleensä naisten päiväunien aiheiksi.  Shakespeareen ja kirjallisuuteen uppoutunut fiksu ja herttainen Sonja on kaikkea muuta kuin käytännöllisesti suuntautunut ja putkiaivoinen Ove. Mutta ainakin Oven ja Sonjan kohdalla voi todeta, että vastakohdat täydentävät toisiaan.

En man som heter Ove oli erittäin kiva lukukokemus, mutta ei kuitenkaan mikään erityisen mieleenpainuva.  Kirja ei suuria ajatuksia herätä, mutta sitäkin enemmän lämpimiä tunteita – sekä hieman itkua ja naurua.

Fredrik Backman
En man som heter Ove, 2012
Forum
348 s.

2 kommenttia:

  1. Kuvaamasi perusteella vaikuttaa tosiaankin hauskalta mutta mustan huumorin kyllästämältä romaanilta. En todennäköisesti koskaan lue tätä kirjaa, mutta oli mukavaa lukea siitä bloggaus. Kirjablogeissa on se kiva puoli, että pysyy perillä monelaisesta kirjallisuudesta, vaikkei itsellä olisikaan aikaa perehtyä kaikkeen. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Reta kommentistasi! :) Se onkin kirjablogien suhteen omasta mielestäni kaikkein hienoin juttu, että niiden kautta pystyy saamaan yleiskuvan niistä monista monista kirjoista ja tarinoista, joita maailmaan mahtuu, vaikkei itsellä olekaan mitään ajallisia resursseja niitä kaikkia koskaan lukea. :)

    VastaaPoista